Ensimmäiseksi pilottivierailijaksi valitsin Oulun yliopistosta yliopisto-opettaja Jari Hannun, joka tuli tunneillemme kertomaan sähköisistä antureista ja niiden toimintaperiaatteesta. Olimme ennakkoon sähköpostitse keskustelleet vierailun teemasta ja tavoitteista. Sovimme ennakkoon vierailun pituudeksi 20 min, joka tuntui oikein hyvältä vierailun pituudelta yläkoululaisten näkökulmasta. Jari vieraili kolmella rinnakkaisryhmällä peräkkäisillä tunneilla keskiviikkona 29.10.2014.
Jari Hannun ajatuksia vierailusta Hämeenkylän koulun fysiikan tunneille:
"Syy taustalla näihin asiantuntijavierailuihin on tekniikan alan opintojen edistäminen. Jatkuvana trendinä on ollut potentiaalisten tekniikan opiskelijoiden väheneminen, joka johtuu liian vähäisistä opinnoista luonnontieteiden, varsinkin matematiikan ja fysiikan, saralla. Eli ensimmäisenä yritän edustaa tekniikan tieteitä ja toisena Oulun yliopistoa.
Itse vierailu oli miellyttävä kokonaisuus. Tekniikka pelitti hirmu hyvin, josta olen tekniikan edustajana yllättynyt. Aihealueena anturiteknologia on hurjan kiinnostava ja siitä pystyy kampeamaan moneen suuntaan monella eri tasolla. Vähän jännitti etukäteen, että kuinka yli hilseen aihe menee. Palautteen perusteella kuitenkin meni melko hyvin.
Kehitysideoina voisin mainita, että vierailupaikka voisi hieman rajata aihealuetta. Tämä antaa mahdollisuuden vierailijalle lähestyä aihetta jonkin teeman kautta. Näin aihe olisi osana kokonaisuutta, eikä tuntuisi erilliseltä."
Oppilaiden ajatuksia virtuaalivierailusta:
”Oli ihan kiva koska oppi uusia asioita.”
”Se oli kivaa, videopuheluita voisi olla useampi viikossa.”
”Ihan kivaa vaihtelua.”
”Tosi hyvä opettaja ja kiva välillä opiskella ruudusta.”
”Videovierailuja voisi toteuttaa useammin, koska se on kivempaa.”
"Ihan kivaa, koska oli erilaista opiskelua.”
”Hyvältä vaikutti, sain ainakin uutta tietoa älypuhelimista.”
”Virtuaalivierailuja voisi olla ainakin joka päivä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti