keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kolme porrasta ylöspäin

Eriyttäminen on viime aikoina opetuksessa paljon puhuttanut asia. Eriyttäminen tulkitaan hyvin usein oppimisvaikeuksien tukemiseksi. Lahjakkaiden ja motivoituneiden oppilaiden löytäminen luokasta ja heidän tukemisensa jää monesti valitettavasti vähälle huomiolle. Ylöspäin eriyttäminen toteutetaan helposti määrää eikä laatua kasvattamalla.

Oppimisvaikeuksisten oppilaiden tukeminen on perusopetuksessa ensiarvoisen tärkeää, ja tähän meillä onkin kouluissa kehitetty hyviä toimintamalleja (mm. samanaikaisopetus, pienryhmäopetus ja tukiopetus). Meillä ei ole kuitenkaan varaa hukata matematiikasta kiinnostuneita ja matemaattisesti lahjakkaita oppilaita, jotka kaipaavat lisää haasteita ja haluavat kehittää omaa osaamistaan eteenpäin.

Kuinka tunnistaa?

Ylöspäin eriyttämistä kaipaava oppilas ei välttämättä vaadi oma-aloitteisesti opettajalta lisätehtäviä eikä halua opettajan huomiota, vaan opettajan pitäisi löytää hänet ja osata tukea häntä yksilöllisesti. Eri tahojen toteuttamat matematiikkakilpailut sekä kurssikokeiden bonustehtävät ovat opettajalle hyviä mahdollisuuksia nähdä oppilaan matemaattista ajattelua ja havaita ylöspäin eriyttämisen tarve. Esimerkiksi kansainvälinen Kenguru-kilpailu (http://www.mayk.fi/kenguru), jonka tuloksista voi poimia tietoa oppilaiden ylöspäin eriyttämisen tarpeesta.

Kuinka tukea?

Olen kokeillut viime vuosina erilaisia keinoja tukea motivoituneita oppilaita matematiikassa. Nykyistä ajatustani eriyttämisestä voisi kuvat kolmella portaalla ylöspäin oppilaan kiinnostuksen mukaan. 




Oppikirjan haastavat tehtävät voivat olla yksi mahdollisuus ylöspäin eriyttämiseen. Monissa tilanteissa niistä ei löydy riittävästi haasteita, joten loistava mahdollisuus on tarjota oppilaalle oppitunnilla pitkän matematiikan oppikirja, josta hän voi etsiä kiinnostavia tehtäviä. Kun innostus matematiikan ylöspäin eriytymiseen on löydetty, oppilaalle voi tarjota mahdollisuutta suorittaa lukion pitkän matematiikan kursseja jo yläkoulun aikana.

Miksi ei opiskelisi jo enemmän matematiikkaa peruskoulun aikana?

Hämeenkylän koulussa kaksi vuotta sitten 9.-luokkalainen suoritti kaksi pitkän matematiikan kurssia Vaskivuoren lukion kanssa yhteistyössä, ja oppilas sai nämä kurssit hyväksiluettua siirryttyään lukioon. Viime keväänä 8.-luokan valinnaiskurssin oppilailla oli tavoitteena haastaa itsensä suorittamalla lukion pitkän matematiikan ensimmäinen kurssi valinnaiskurssin aikana. Nyt vastaavaa valinnaiskurssia ei valitettavasti ole tarjolla, mutta matematiikasta kiinnostuneita tuetaan pakollisten kurssien yhteydessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti