keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Vierailulla tulevaisuudessa

Tänään aamulla lähdin 7.-luokan Ihmefysiikkaa ja pulmamatematiikkaa -valinnaisryhmän kanssa tutustumaan koko päiväksi tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Ensimmäinen vierailukohteemme oli Reaktor Oy Helsingin keskustassa. Vierailu oli jatkoa muutama viikko sitten toteutetulle koodauspajalle, jossa opettelimme Racket-koodikielen alkeita. Vierailun aikana Reaktor Oy:n ohjelmistoarkkitehti Rami Karjalainen esitteli yrityksen toimintaa sekä sovellusten kehitystyötä yleisesti. Oppilaille hän korosti, että alalle suuntautuminen edellyttää erityisesti matematiikan, kielien ja luonnontieteiden hyvää opiskelua koulussa. Harrastuneisuus ja työkokemukset nuorena katsotaan eduksi myöhemmin työpaikkaa haettaessa.

Mielenkiintoisen vierailun jälkeen suuntasimme kohti robottilaaksoa. Olin ilmoittanut ryhmäni jo alkusyksyllä valtakunnallisen robottiviikon työpajaan Tekniikan museolle. Oppilailla oli mahdollisuus tutustua tapahtuma-alueella niin suuriin kuin pieniinkin robotteihin, joita hyödynnetään teollisuudessa ja hyvinvointiteknologiassa. Oppilaat olivat eniten kiinnostuneita robotista, joka kaatoi limua mukeihin. Kiinnostusta herättivät tietysti myös Nao sekä Paro, jotka vetoavat tunteisiin olemuksellaan.




Osallistuimme Innokas-työpajaan, jossa oppilaat pääsivät itse ohjelmoimaan Lego mindstorms EV3 -robotteja. Lyhyen alustuksen jälkeen oppilaat saivat pareittain robottinsa liikeelle. Kahden tunnin työpajassa saatiin robotteihin ohjelma, jolla päästiin taistelemaan Sumopainikentän herruudesta. Kysyin työpajan aikana itseltäni, että voiko oppiminen olla kivaa? Oppilaiden innostus näkyi ja kuului, joten voi olla! Useammat oppilaat alkoivat haaveilemaan Lego-robottia joululahjaksi, jotta pääsivät ohjelmoimaan robotteja jatkossa. Koululle saamme hankittua Lego-robotteja opetukseen, joten minulla ainakin joululoma menee robottien kanssa leikkiessä.


Mahtavan työpäivän kruunasi vielä illalla MAOL-Espoon järjestämä Matemaattisten taikatemppujen työpaja, johon osallistui opettajia pääkaupunkiseudulta. Työpajan vetäjänä toimi taikuri Martti Sirén, joka opetti meille kolmen tunnin ajan taikatemppuja, joita voi hyödyntää opetuksessa. Ensi yö meneekin siis niitä oppeja kertaillessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti