maanantai 6. toukokuuta 2019

TI Nspire yläkoululaisille

Tänä keväänä ensimmäisen kerran ylioppilaskokeet toteutettiin myös matematiikassa sähköisenä. Matematiikan ylioppilaskokeen sähköistyminen viimeisenä kokeena herätti paljon ajatuksia. Oli asiasta mitä tahansa mieltä, niin digitalisoituminen kaikissa palveluissa on nykypäivää ja tulevaisuutta. Yläkoululaisten kanssa keskustellessa yllättävän moni vierastaa oppimisen sähköistymistä. Miksi pitää käyttää koneita? Miksi pitää käyttää sähköistä portfoliota?

Motivaatiota on helppo hakea jatko-opinnoista ja tulevaisuuden työpaikoilta. Tietotekniikka ja teknologia lisääntyy väistämättä halusi tai ei. Ensi askeleena matematiikan sähköistämiseen yläkoulussa olemme kohta kahden vuoden ajan kokeilleet osan oppilaiden kanssa kirjoittaa Acerin B118 -kynälaitteilla tehtävien ratkaisuja Microsoft OneNoteen. Monet oppilaat tykkäävät tehdä tehtäviä älykynällä, koska mm. merkintöjen korjaaminen, sivun skaalaaminen sekä värien käyttäminen on helppoa.


Tänään otimme uuden askeleen, kun T3-kouluttaja Olli Karkkulainen kävi ohjaamassa 7. ja 8. luokkalaisia innokkaita oppilaita TI Nspire -matematiikkaohjelmiston käyttöön. Ohjelma on käytössä myös ylioppilaskirjoituksissa. Oppilaiden kasvoista näki selkeästi wau-efektin. Muutamat oppilaat todella innostuivat ohjelmasta ja haluavat hyödyntää ohjelmaa erityisesti ensi syksystä lähtien opiskelussaan. Yleisesti haluan olla tarjoamassa aitoja tulevaisuuden kannalta merkityksellisiä kokemuksia nuorille, joista on todella hyötyä jatko-opinnoissa.

Jos olet kiinnostunut yläkouluopettaja mahdollistamaan oppilaillesi Nspiren kokeilemisen, niin suosittelen hyödyntämään Luku-matematiikkamateriaaliin kuuluvia mallitehtävä-pohjia.