Linjaus pyrkii suojelemaan nuoria, mutta se luo samalla ristiriidan pelikasvatuksen ja nuorten todellisen arjen välille. Monet suositut pelit muuttuvat virallisesti rajoitetuiksi kouluissa ja nuorisotiloissa, vaikka juuri näissä ympäristöissä niitä on käytetty medialukutaidon ja pelikulttuurin ymmärtämisen työkaluina.
Peliystävällinen kohtaaminen vaatii ammattitaitoa
Pelikasvatuksen ytimessä on nuoren kohtaaminen hänen omassa maailmassaan. Kouluissa ja nuorisotoimessa tarvitaan peliystävällistä otetta, jossa peliä ei nähdä vain riskinä, vaan luontevana tapana olla vuorovaikutuksessa. Kun ammattilainen pelaa yhdessä nuoren kanssa, syntyy luottamussuhde, joka mahdollistaa vaikeidenkin ilmiöiden käsittelyn.
On huomioitava, että kodeissa käytetään yleisesti lainsäädännön mahdollistamaa huoltajan jousto-oikeutta (3 vuoden sääntö), jolloin nuoret pelaavat ikärajaa korkeampia pelejä ilman pedagogista tukea. On kestämätön tilanne, jos julkinen sektori lukitaan tästä maailmasta ulos tiukoilla rajoituksilla. Pelikasvattajille onkin annettava mahdollisuus ammatilliseen joustoon ikärajoissa ohjatussa toiminnassa.
Suojelu ei saa muuttua poissulkemiseksi
Asiantuntijuuden tunnustaminen on välttämätöntä: kasvattaja pystyy purkamaan pelin mekaniikat ja kääntämään ne oppimiskokemukseksi turvallisessa ympäristössä. Meidän on kysyttävä, kumpi suojelee nuorta paremmin: se, että hän pelaa K-16-peliä kotonaan yksin, vai se, että hänet kohdataan peliystävällisesti ammattilaisen ohjaamassa toiminnassa, jossa peli on väline yhteisöllisyyteen ja kasvuun?
Suojelu ei saa tarkoittaa silmien sulkemista todellisuudelta. Pelikasvatus tarvitsee virallisen oikeuden ammatilliseen soveltamiseen, jotta voimme kohdata nuoret siellä, missä he jo ovat – ja kasvattaa heistä digitaalisen maailman osaajia.
