keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Ilmiö valinnaisaineena

Työelämätaitoja ja pelikasvatusta mielenkiintoisella tavalla.






Peruskoulun valinnaisaineen tarkoituksena on syventää ja laajentaa osaamista oppilaan kiinnostuksen mukaan. Minulla on ollut mahdollisuus vuosien aikana toteuttaa oppilaille fysiikan ja robotiikan valinnaisia, jotka ovat olleet oppilaille innostavia. Niistä mainintoja myös tässä blogissa aiemmin.

”E-urheilu on maailmanlaajuisesti kasvava ala. Enää pelaaminen eli gaming ei ole pelkkä harrastus, vaan se tarjoaa töitä yhä useammalle esimerkiksi ammattipelaamisen, pelinkehittämisen ja sisällöntuottamisen muodossa.”


Suunnilleen vuosi sitten sain mahdollisuuden alkaa suunnittelemaan 8. luokkalaisille uudenlaista kaksi vuotta kestävää valinnaisainekokonaisuutta, jossa tutustutaan laajasti e-urheilun maailmaan. E-urheilu on saanut viime vuosina aiempaa enemmän julkisuutta myös mediassa, kun mm. Yle on alkanut lähettää e-urheilua. Suomessa nuorista pelaa 99,2% digitaalisia pelejä (Nuorisobarometri 2020), joten kysymys ei ole enää pienestä ilmiöstä.

”Valinnaisaineessa tutustutaan e-urheiluun monipuolisesti ilmiönä, harrastuksena ja ammattina. Tutustumme mm. pelaajataitoihin ja tiimityöskentelyyn, striimaamiseen ja sisällön tuottamiseen, managerointiin, tapahtumatuotantoon sekä hyvinvointiin ja peliohjelmointiin.”

Innostuneena aloitin suunnittelemaan e-urheiluvalinnaista. Ajattelin, että Suomessa useammassa peruskoulussa on järjestetty vastaavaa valinnaista jo aiemmin, joista saan ideoita valinnaisen suunnitteluun. Heti alkuunsa sain ymmärtää, ettei vastaavanlaisia kokonaisuuksia ole vielä toteutettu laajemmin. Kävin kevään aikana monia sähköpostikeskusteluja sekä videopuheluita e-urheilun parissa työskentelevien ammattilaisten kanssa selvittääkseni mitä todella valinnainen voisi sisältää.

”Tunneille kutsutaan vierailijoiksi alan ammattilaisia sekä tehdään vierailuja e-urheilun yhteisöihin ja yrityksiin. Valinnaisaineessa tehdään yhteistyötä lähialueiden sekä Suomen e-urheilun yhteisöjen ja yritysten kanssa. ”


Melko alussa minulle selvisi, että olen valinnaisaineen opettajana mahdollistaja ja tavoitteeni on saada mahdollisimman paljon yhteistyötahoja sekä ammattilaisia mukaan tuomaan osaamistaan ja kokemustaan oppilaille. Monien muiden yhteistyökumppaneiden lisäksi meille mahdollistui vierailla kerran kuukaudessa Myyrmäen pelitalossa, jossa pääsemme valinnaistunneilla käsittelemään pelikasvatuksen teemoja pelaamisen kautta.

”Arviointi perustuu aktiiviseen työskentelyyn, oppimiseen ja osaamiseen. Työtapoina valinnaisessa käytetään yksilö-, ryhmä- ja projektityöskentelyä. Noudatamme kuvaohjelmalain mukaisia ikärajoja.”


Valinnaisainetta opiskellaan 8. ja 9. luokan ajan kaksi tuntia viikossa. Syksyn alussa kävimme oppilaiden kanssa läpi valinnaisaineelle suunnittelemani tavoitteet, joiden mukaan oppilaita arvioidaan valinnaisaineessa kahdesti vuodessa.

E-urheilu ilmiönä tarjoaa loistavan ympäristön opiskella ilmiön ohessa myös paljon työelämätaitoja.

Suosittelen kaikille kouluille tarjottavaksi e-urheilun valinnaisainetta!

Ilta-Sanomissa julkaistiin syksyltä 2021 artikkeli valinnaisaineestamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti